Tykkään, en tykkää, tykkään...

Huomenna lähden Reginasta. Ensi viikolla olenkin jo sitten kotona. Ensin (onneksi) käyn vielä Vancouverissa ja Seattlessa. Mutta koska lähtö on näin lähellä, oon alkanu miettiin tätä neljää kuukautta täällä. Muistan vieläki ku istuin Helsinki-Vantaan lentokentällä ja kirjotin mun ekaa blogikirjotusta. Tämä onkin sitten viimeinen tässä huoneessa, tällä tuolilla istuen, tän ihanan oranssin pöydän ääressä. Toisaalta tää on tosi haikeeta, mutta toisaalta oon ihan innoissani. Muistan vielä ensi kohtaamisen tän huoneen kanssa ja kuinka mietin että tässä sillipurkissako mun pitäis asua neljä kuukautta. Nyt ajattelen, että täähän on jopa aika iso, vois tässä pitempäänkin asua. Mutta toisaalta tää on ulkonäöllisesti tosi masentava huone. Sänky oli hyvin miellyttävä yllätys. Kuvittelin, että se haisee pahalle ja jouset sojottaa ulkona, mutta tuo on kyllä yks parhaimmista patjoista ikinä. Odotan kyllä kuitenkin, että pääsen pairvuoteeseen nukkumaan taas leveästi, meinaan vieläki tippua sängyltä ku en ymmärrä, etten ole mun ihanassa omassa sängyssä.

Näitten ajatusten takia päätinkin, että haluan kirjottaa asioita tänne, vähän niinku muistiin itsellekin, mitä tulen oikeasti kaipaamaan ja mitä en halua edes muistaa tän reissun jälkeen. Oon yrittäny tehä jo listaa asioista, mitkä haluan jakaa teille, mutta eihän tuo lista nyt kovin pitkä ole, mutta tiedän että tämä kirjotus on sata kertaa pitempi. Kuvia ei ole, joten nauttikaa vaan kirjoituksestani.

Ensinnäkään en todellakaan tule kaipaamaan vessaa tai suihkutiloja täältä. Se, että oon jaksanu yli kymmenen ihmisen kanssa vessan viimeisen neljän kuukauden ajan on jo yks saavutus. Mutta koska kaikki ihmiset ei ole niin ajattelevaisia oon nähny ja haistanu ihan liikaakin. Suihkutilat on ollu ihan ok, lähes aina oon saanu olla ihan yksin ja rauhassa suihkussa. Aina välillä joku yllättää ja tulee samaan aikaan. Hirveintä on jo ne tulee viereiseen suihkuun, mikä tarkoittaa että minun alastoman kroppani erottaa jonkun toisen alastomasta ruumiista pelkkä suihkuverho. Okei, useimmiten se on ollu Hanna ja oon vaan naureskellu, että muut ihmiset kuvittelee meitä suomalaisia nyt varmaan ihan sekopäiksi. Näitten kyseisten tilojen siivouskaan ei ole ollu mitään parhainta. Jos minut tuntee, tietää, että olen siisti ihminen joka tykkää siivota. Täällä se on joskus käyny mielessä, että siivoisin ite paljon paremmin, mutta ei ole mun oma vessa ni ei ole myöskään mun homma (nyt Emma nauraa siellä, koska puhun siivouksesta :D).

Muutenkin vessan yleisesti. En tykkää niistä täällä puolella palloa. Useissakaan ei ole kantta. Ja sen jälkeen ku on kuullu, että aina vessan vetäessä ilmaan pääsee jotain kakkahiukkasia ellet laita kantta, ni miettikää mitä minä joka kerta ajattelen ku sinne vessaan astun. Myöskin pitää jo pahoitella mahdollisia vahinkoja, koska täällä jotkut yleiset vessat vetää itse itsensä. En ole siihen vieläkään tottunut täällä ja joka kerta kun joku pönttö sen tekee niin säikähdän. Mutta olen jo alkanu vähän tottumaan, joten jos joskus unohdan vetää niin voitte syyttää laiskoja amerikkalaisia siitä keksinnöstä. Jotkut yleisvessat täällä päin on kyllä ihan mielettömiä, hienompia ku osa mun entisistä asunnoista. Ne on hienosti sisustettu ja siivojat on koko ajan töissä. Kyllä, täällä siivoja ei aina välttämättä käy vain aamuisin vaan ne seisoo koko ajan siellä vessassa ja siivoaa. Miettikääs sitä!

Käsihygieenia on täällä (kai) tosi tärkeää. Oon huomannu iteki että käytän paljon enemmän saippuaa käsien pesussa ja käytän myös käsidesiä. Ehkä kiitos tälle siitä, että mun ihokin on paljon parempi ja perkeleen atooppiset ihottumat on kadonnu. Yritän jatkaa tätä myös kotona. Joka paikassa on pelottelu lappuja influenssoista ja opetetaan kuinka peset kädet oikein. Se on plussaa että suurin osa masiinoista on aktiivisia, eli huitaset ni saat paperia ja käsi alle niin saippuaa tulee koneesta. Ei tarvi liata käsiä toisten kakkahiukkaspöpöihin.

Tästä onkin hyvä jatkaa ruokaan. Olen jo paljon valittanu ruuasta, mutta myös laitellu paljon kuvia ruuista. Se, etten ole kokannu ite neljään kuukauteen, näkyy kyllä jo ulkonäössäkin. Olen syöny neljä kuukautta ruokalassa ja se kertoo paljon jos sanon että mulla on ikävä koulun kumipottuja. En halua nähä yhtään ranskalaista aikoihin, yök. En halua nähdä yhtään pottumuusia, joka on selvästi tehty pussista, koska se kovettuu viidessä minuutissa oltuaan lautasella. Ruoka kyseisessä ruokalassa on tosi tylsää. Kolmena viikkona on erit ruokalistat ja sit ne lähtee uudestaan. Ette tiedäkään kuinka paljon pahaa kanaa oon syöny täällä. Paras ruoka siellä on ollu burrito bar. Se, että saat ite täyttää sen ja saat laittaa niin paljon sour creamea siihen ku haluttaa, on parasta. Jälkiruokaa siellä söin alussa, mutta sitten vähän kyllästyin enkä ole syöny sitä aikoihin, ellei ole ollu lämmintä suklaamutakakkua. Tuo ruokala on yks syy miksi oon niin innoissani lähdössä pois Lutherista. En enää kestä sitä rasvaa, enkä sitä mautonta ruokaa, tai sitä hemmetin hälinää siellä ruokalassa. Limsaa olen juonut yllin kyllin, eikä varmaan ihmekään että hampaita kolottaa (ekaa kertaa elämässäni ootan hammaslääkäriä, jonne pääsen 14.5, se on ilon päivä).

Ravintoloissa olen käyny tooosi paljon. Tykkään syödä ulkona, varsinki ku täällä niitä on tosi paljon ja erinlaisia. Huomaa, että ruoka on useiten tuoretta ainaki sushiravintoloissa. Tarjoilu on täysin erinlaista, koska täällä heille annetaan tippiä ja he haluaa olla hyviä tarjoilijoita, jotta saisivat sitä tippiä enemmän. Se ärsyttää, että Suomessa maksat 3€ limsasta ja se on vain se yks lasi. Täällä maksat $3 lasillisesta, joka täytetään ilman veloitusta heti sen tyhjennettyä. Sitä tuun kaipaan tosi paljon. Se on vähän ärsyttävää kuinka monta kertaa sulta tullaan uteleen että maistuuko, mutta kaikkensa ne tekee tippien eteen. Odotan innolla Vancouveriin pääsyä, koska siellä on kuulemma tosi hyvää lohta. Eli sushi on myös hyvin tuoretta. Ah ihanaa.

Olen kertonu muutaman kerran, että ollaan käyty toosi paljon elokuvissa. En ole täysin varma, mutta neljän kuukauden aikana oon käyny kattoon 19 elokuvaa leffateatterissa. Tähän mulla ei ole menny paljoakaan rahaa, koska se on niin helevetin halpaa täällä. Tää on isoin asia mitä tuun kaipaan. En enää edes halua maksaa 14€ elokuvasta, koska täällä sillä hinnalla nään kymmenen. En ymmärrä miksi sen pitää olla niin kallista Suomessa ja tän mun saaman tiedon jälkeen, mun on vaikea enää mennä Suomessa kattoon mitään leffaa. Okei, uskon että oon nähny jo useat leffat mitkä on vasta tulossa tai just tulleet Suomeen (varsinki Rovaniemelle).

Toinen hemmetin halpa asia, jota tuun kaipaan, on taksit. Se, että mennään Walmarttiin ostoksille, jotta me säästetään rahaa ja sinne mennään taksilla. Eihän siitä suomalaisen mielestä oo mitään järkeä. Mutta jos maksaa yhdestä matkasta $10 niin eihän se ole mitään. Ja jos on useampi ihminen niin eihän se ole mitään, heität kaks dollaria ja se on sillä selvä. Suomessa taksit on niiiin kalliita tän jälkeen, että varmasti mieluummin kävelen (ja kävelenkin, koska oon istunu ihan liikaa bussissa ja takseissa). Täällä jotkut taksikuskit on kyllä ollu ihan kauheita, yksi erityisesti mitä en halua edes muistaa, mutta jotkut on ollu ihan mielettömän mukavia. Useita kiinnostaa mitä kieltä puhutaan jos ollaan Marjon ja Hanna kanssa liikkeellä. Tai yhden kanssa puhuttiin elokuvista, mikä on ihan huippua. Suomessa en kovin usein saa kuskia, joka jaksais jutella. Täällä en kyllä kertaakaan ole matkustanu taksilla kännissä, niin se voi olla myös syy.

Sitä en tule kaipaamaan, miten ihmiset reagoi siihen että olen suomalainen ja tulen Suomesta. "Siellähän on paljon kylmempää ku Kanadassa" on kuultu niin monta kertaa, että uskois kohta koko Kanadan tietävän, ettei Suomessa ole kylmempi. Ainaki tän jälkeen ku kärsiny miinus 50 asteen pakkasen! Suomessa oon kokenu pahimmillaan miinus 40, mutta nyt tiedän mitä kylmyys on. Uskaltakaaki valittaa sitte ens talvena siellä Suomessa ni saatte pissalunta suuhunne! Myös kysymys "miksi Kanada?" alkaa jo ärsyttään. Emmie ees tiiä miksi mie valittin Kanadan. Mieluummin mie tänne tulin ku Unkariin tai Portugaliin oisin menny. Myös kuinka monta kertaa joudun sanoon nimeni että se ymmärretään, tai se kuinka nauretaan että meitä on Henna ja Hanna alkaa oleen jo vähän kuiva vitsi, tai se kuinka kukaan ei koskaan kuule ekalla kerralla ku sanon opiskelevani "film". Pesisivät korvansa.

En myöskään pidä itsestäni tän neljän kuukauden takia. En tarkoita, että vihaan itseäni, mutta oon tajunnu kuinka laiskaksi oon tullu. Suomessa kuitenki päivittäin teen ruokaa, tiskaan, vähän siivoilen ja kävelen paikkoihin, käyn kaupassa kävellen, joskus jopa vahingossa saatan harrastaa liikuntaaki. Täällä ei mitään. En ole kokannu neljään kuukauteen (oon tehny salaattia ja laittanu jotain leivän päälle). En tiskaa vaan nousen pöydästä ja vien ne muille tiskattavaksi. En siivoa niin usein, tää on niin pieni huone ettei sitä tarvi tehdä usein. Käyn kaupassa melkein viikottain, mutta sinneki meen taksilla tai bussilla. Lähin pikku kauppa on noin kymmenen minsan päässä, mutta sinnekään jaksa aina mennä ku se on kalliimpi. Ollaan kyllä käyty kävelemässä, mutta se ei ole sama ku Suomessa. Kotona se on enemmänki kuntoilu mielessä, täällä niin että pääsee käymään ulkona tästä pikku huoneesta ja näkis paikkoja. Koska en kokkaa, en myöskään kanna raskaita ruokakasseja. Pyykkäys on ainut mikä on jääny. Kerran viikossa kävelen neljännestä kerroksesta kellarikerrokseen pyykkään. Sitten kävelen ylös. Myöhemmin kävelen taas alas heittämään ne kuivaajaan. Kävelen ylös. Viimeisenä kävelen alas hakemaan ne huoneeseen. Olen yrittäny välttää hissin käyttöä, mutta välillä vaan laiskotuttaa niin perkeleesti ettei vaan jaksa portaita. Peppu ei ole kyllä muuttunu yhtään vaikka käveleeki portaita, ystäväni, se ei ole treeniä, älkää uskoko niitä naisten lehtiä. Mutta oon vaan niin laiskistunu, että ihmiset ja ystävät, minä tulen ilomielin tiskaan ja kokkaan ja siivoamaan teille (jos hinnasta sovitaan).

Tässä kaupungissa ja varsinki koulussa kulttuureja on mielettömästi. Pidän siitä, kuinka tunnen nyt ihmisiä ympäri maailmaa ja tiedän, että jos joskus menen Uuteen Seelantiin tai Koreaan, mulla on siellä ystäviä. Ja monet täällä on jopa sanonu tulevansa käymään Suomessa, mikä on yllätys mutta ihanaa. Minä ainaki voin ylpeänä esitellä Suomea kaikille. Oon oppinu joitakin asioita, osaan sanoa räkä saksaksi, osaan sanoa kakattaa koreaksi (älkää kysykö miksi), tiedän nyt paljon enemmän. Tiedän jopa paljon enemmän Suomen historiasta ja muustakin, kiitos Gregin joka on kanadalainen Suomi-intoilija (en tienny, että Tali-Ihantala on kai vieläki joku paikka Suomessa? Tiedän, että se on elokuva...). Kiitos joidenkin kulttuurien (lue: latinot) arvostan suomalaisia paljon enemmän. Kauheinta on olla meidän pienessä ruokalassa, jossa on kolmekymmentä brassia ja kaikki huutaa yhtä aikaa. Oon aina halunnu mennä Brasiliaan ja varmasti tulen menemäänkin, mutta nyt taidan pysyä siellä turistirysissä. Ihan liikaa mulle niin normi suomalaiselle, joka on rauhallinen ja tykkää hiljaisuudesta (tai ainaki nyt tykkään). Brasseissa on myös se, että jos yksi niistä on jossain yksin, niin ei mene kauaakaan ku niitä on viiskymmentä tullu samaan paikkaan. Niistä pitäis tehä sellanen luonto-ohjelma, jossa niitä seurataan ja tutkitaan niitten peruskäyttäytymistä.

Sitä tuun kaipaan kuinka ihania, kohteliaita ja mukavia kanadalaiset on. En oo kuullu koskaan niin paljon anteeksi sanaa ku täällä. Yks päivä ootettiin hissiä (laiskotutti) ja ku ovet avautu niin hississä oli kaks ihmistä laukkujen kanssa. Kun heistä naispuolinen henkilö tuli ulos, meidän välistä, hän sanoi anteeksi. Ihmeteltiin, että no mistähän se pyyteli anteeksi. Mutta näin ne vaan tekee täällä Kanadassa. Toisaalta se on ärsyttävää, mutta toisaalta itellä tulee paha omatunto jos ei ehi tai älyä sanoa anteeksi jolleki. Täällä lähes kaikki on kohteliaita ja aina valmiita auttamaan. Näitten ihmisten takia tulen kaipaamaan tätä maata. Suomessa jotku osaa olla niin myrtsejä ja vihasia. Yritän tuoda tätä oppimaani mukanani, jos se vaikka alkais tarttumaan.

Hannaa lainaten, oon saanu paljon perspektiiviä täällä. Nyt arvostan jotain asioita Suomessa paljon enemmän ja kaipaan erikoisiakin asioita Suomesta. Arvostan kaikkea tosi paljon enemmän kuin lähtiessä. Koulu on yks. Se otetaan Suomessa niin itsestään selvyytenä eikä siitä kaikki aina välitä tai ota sitä tosissaan. Täällä sun on pakko pärjätä. Kanadalaiset maksaa koulutuksestaan, ne maksaa kirjoistaki ihan mielettömiä summia ja useat tekee samaan aikka töitä maksaakseen tän kaiken. Kaikki on aina ihan suu ammollaan ku ne kuulee, että me käydään koulua ilmaseks ja meille jopa maksetaan kuukausirahaa, että me käydään koulussa. Se ois näille ihan luksusta, mutta meille se on niin arkipäivää. Siksi arvostanki sitä koulutusta minkä oon tähän mennessä saanu ja arvostan opettajia, jotka ottaa tosissaan alansa. Täällä jotku opettajat on vähän nääh, siinä ja siinä. Täällä opettajien pitäis just olla hyviä ja opettaa oikein, koska heidän palkan maksaa oppilaat.

Myös ruoka on yks mitä arvostan nyt mielettömästi Suomessa. Toivon ja vähän jopa uskonki, että tuun laihtuun kotiin palattuani jonkin verran, koska ruoka siellä on paljon puhtaampaa ja terveellisempää. Olen jopa miettiny ettei mua huvita enää syödä ollenkaan pakasteranskalaisia ainakaan. Liha ja kala on paljon terveellisemmin valmistettua (varsinki pahville maistuneen lohen jälkeen). Rasvaa ei käytetä liikaa ja sokeria ei ole joka hemmetin ruuassa. En juo paljon maitoa, mutta kun pääsen Suomeen haluan ihanaa suomalaista kevytmaitoa. Ja juustoa! Täällä saat vaan swiss tai cheddar. Täynnä rasvaa. Ja kuinka paljon nää syö makeaa. Se, että kanadalaiset syö vaahterasiirappia niillä on hilloja ja marmeladeja. Ja majoneesia kaikkialla. Oon jo pitkään unelmoinu ite kalastetusta kalasta, joka on palvattu just sopivaksi. Tai riisipuuro. Oon syöny täällä puuroa tosi paljon, mutta joka kerta lisään siihen itse suolaa ja laitan mansikkahilloa, että se maistuis edes jolleki. Sushi on ainut, mistä annat miljoonat pisteet. Se on paljon paremmin tehty, paljon tuoreempaa ja rakkaudella ja taidolla tehty.

Tulen kaipaamaan paljon asioita täältä. Tulen muistamaan tämän ajan täällä rakkaudella ja lämmöllä. Tiedän, että palaan tänne ja tulen näkemään kaiken sen mitä en tällä reissulla ehtinyt. Haluan näyttää tämän maan jollekin rakkaalleni Suomessa ja näyttää paikkoja missä olen täällä ollut (ehkei siihen aikaan kun täällä on pakkasta). Lähden täältä iloisena ja paljon kokeneena. Lähden täältä hymy huulilla ja itku kurkussa. Kanada on ihana maa. Mutta koti on aina koti, enkä jaksa odottaa että ENSI viikolla olenkin jo Suomessa. Toivon, että joku sai tästä jotain, edes hieman perspektiiviä omaan elämäänsä. Olen oppinu arvostamaan monia asioita. Kerrankin voin sanoa, että olen kasvanut ihmisenä ja hieman ehkä aikuistunutki.

Oh Canada, eh?

Mun vaihto-opiskelu Kanadassa alkaa pikku hiljaa loppua. Nyt on lauantai ja tiistaina pitäis nousta koneeseen, joka vie viimeiselle lomalle tällä puolella maapalloa. Neljä kuukautta on menny lopulta tosi nopeasti. Olen ylpeä itestäni, kuinka hyvin oon pärjänny, en ole itkeny paljoakaan (heti alko itkettään ku mainitsin), enkä siis ole tuskaillut itkuani tai ulvonu kuinka ikävä mulla on kotiin. Oon pärjänny mielestäni ku aikuinen, mikä joskus tulen olemaan (en siis vielä ole, enkä aio vielä ollakaan).  Viimeinen koe vielä tähänki liittyen on tulossa, koska Vancouverin jälkeen mennä Seattleen Hannan kanssa, jossa vietetään yks yö yhdessä, minkä jälkeen Hanna lähtee jatkaan USAn kiertuettaan ja minä jään yhdeksi yöksi yksin Seattleen ja (toivottavasti hyvin nukutun) yön jälkeen alkaa mun piiiitkä matka takas kotiin. Saa nähdä uskallanko liikkua mihinkään yksin vai istunko vain kirjottamassa blogia hotellihuoneessa. Selvisin kyllä ekan kerran yksin lentokoneessakin ku tälle reissulle lähin ni ei se voi niin kauheeta olla isossa, uudessa kaupungissä täysin yksin (nyt itkun lisäks tuli pelko, iiik).

Mun piti kirjottaa seuraavassa blogikirjoituksessa kaikkea yleistä mitä oon miettiny. Päätin kuitenkin ennen sitä kirjottaa yhden missä kerron ja näytän asioita kuvilla. Mulla on viime päiviltä joitakin kuvia ja itse asiassa joitakin vanhoja, esimerkiksi Edmontonin reissulta, mitä lupasin laittaa. Joten tästä tulee hyvin sekava ja informatiivinen paketti. Ens kerralla saatte sitten jotain syvällisempää.

Käytiin Hannan kanssa viimeistä kertaa leffassa. Hanna halus nähä Divergent-leffan. Nääh, jos tykkää sen tyylisistä leffoista ni tosi hyvä. Minä ihastelin vain mieskomeutta. Harvoin kyllä menee leffaan 3:25 päivällä.

Edmontonin reissulla käytiin siis aasialaisessa ruokakaupassa. Tämä oli erikoisin asia. Siellä siis oli eläviä (seassa mun mielestä myös kuolleita) kaloja ja rapuja ja hummereita. Siellä ne vedessä uiskenteli, tai oli läjässä tai vaan kellu. Haju oli ihan kauhee, yök. Ja se oli tosi ällöä, koska siellä elossa olevien seassa oli oikeesti kuolleita. Tuossa alimmassa näkyyki kuinka ne kalat oli siellä kyljellään tai selällään (sehän meinaa että ne on kuolleita?). Hanna kerto myös miten ne toimii. Nainen tilas hummerin, näytti just sen minkä hän haluaa ja se hänelle sieltä ongittiin. Tämä elävä hummeri sit vaan heitettiin paperille, johon se sitten käärittiin ja nainen heitti sen ostoskärryihinsä. Toisaalta ymmärrän, että onhan ainaki tuoretta, mutta mitä jos se hummeri pääseki ulos siitä ja alkaa napsutteleen paikkoja paskaksi. Ei se varmaan onnistu, mutta äh tosi omituista. Minä ostan meren eläväni mieluummin kuolleena.

Nämä oli hauskin asia mitä näin. Itse sanoin tytöille että "meripeniksiä", koska luulin että se ois joku niitten lempinimi. Mutta minä edes myönnän suoraan juuri sen miltä ne näyttää. Ne on siis oikeasti "geoduck" nimisiä meren eläviä. Japanilaisten suurta herkkua. Niillä on siis kotilo, joka on noin 15cm pituudeltaan. Sisällä on sitten tämä lihas osa, joka voi kasvaa olikohan se nyt kaks metriseksi. Niitä kaivetaan meren rannalta tai matalikoita, ihan syvältä maan sisältä. Työnnät käden ja käsi kopelolla yrität löytää sen sieltä jostain. Yhtään google tai wikipedia sivua ei ole juuri nyt auki, vaan muistan kaiken tämän aikaisemmin lukemastani. Oli pakko selvittää näitten tiedot, koska siis kattokaa niitä! Ja jos ette usko ni googlettakaa vaikka kuva.

Edmontonin reissulta hieman yhteiskuvia. Ollaan syömässä tai jääkiekkopelissä tai junassa. Korealaiset ottaa tosi paljon kuvia, siis koko ajan! Oltiin casinolla viettään iltaa ni joko kännykkä toimi heille peilinä tai sitten otettiin #selfie kuvia. Mutta ihania tyttöjä (:

Käytiin shoppaileen vielä viimisiä tuliaisia Dwontownissa ja nähtiin nää ihanat pienet lapaset. En voinu ostaa ku ei kenelläkään ole noin pieniä kätösiä enää, harmillista, ne oli tosi söpöt.

Lopulta pääsin kierteleen ja katteleen vähän tätä Reginaa, jossa on asunu neljä kuukautta. Kaikki paikat näyttää ihan eriltä nyt ku se lumikerros on kadonnu. Jos joku muistaa mun kuvat luistelemasta, niin tämä alue on se tismalleen sama kuin silloin. Täysin erilainen. Mutta ihana kesä sää yllätti ja pitihän se ottaa kaikki ilo irti. Hieman kierrellä ja nauttia maisemista. Tämä on siis Victoria Square aluetta (hei, vähän niinku Torniossa Victorian tori, eiks vaa?). Varmaan vielä mahtavamman näkönen ku kesä on täysillä ja puissa on lehdet ja ah kaikkea ihanaa. Tulen kyllä näkemään senkin vuodenajan vielä joskus, nyt en sitä ehdi täällä nähdä.

Löyty ihana iso norsuki seikkaillessa. Harmi ettei sillä päässy ratsastaan.

Tämmönen kyltti pitäis olla jokaisessa kaupungissa Suomessaki. Se kuinka ylpeitä nää on omasta kaupungistaan on aivan ihanaa ja miettikää jos tällänen "I <3 Rovaniemi" ois ni kuinka turistit ottais kuvia sen kanssa. Sanonpahan vaan, että vois olla aika menestys...

Nää patsaat oli yks pelottavin asia mitä oon koskaan nähny. Kuva ei siis huijaa, vaan jokaisesta hahmosta on puolet tai joku osa poissa. En edes muista mitä siinä kyltissä luki mille tää on kunnianosoitus, mutta mua kyllä vain karmi. Sain kyllä tosi hyvän elokuva idean, että jotain plussaa.

Kaikki on kummastellu täällä ku kerron etten juo kahvia tai edes teetä. Olen litkiny vain limsaa. Täällä juodaan ihan sikana kahvia sun muita, olen siis ollut melko yksin tän kantani kanssa. Kuitenkin kantani saatiin käännettyä. Tämä on "London Fog" ja se on ihan mieletöntä! Se on siis earl grey-teetä, maitoa, makusiirappia ja jotain maitovaahtoa. Siis niin hyvää! Okei, tosi makeaa ja sokerista, mutta vaikka maistoin teen siinä se ei haitannu. Se oli tosi hyvää. Hannalle kiitos siitä että makso sen ja että ehdotti sitä, koska yritän toteuttaa tuon vielä kotonakin jotenki. Onneksi on tuota vaahterasiirappia pakattuna mukaan.

Ja sitten eiliseen! Olin kotibileissä, jeij. Pitkästä aikaa. Marjo kutsui minut siis mukaan Skotti-tyttöjen bileisiin. Odotin siis isoja meininki bileitä, mutta lopulta meitä oli seitsemän ihmistä pitämässä hauskaa. Pelattiin Jengaa, mikä on siis Suomen versio huojuvalle tornille. Pieni erikoisuus oli se, että siitä oli tehty juomapeli. Jokaiseen palikkaan oli kirjotettu tehtävä (vaikka Stephanie ei kaikkia muistanutkaan) ja ne piti toteuttaa. Mun suosikki oli "Boxhead".

Kaikki juomapelejä pelanneet ymmärtää, mitä kuvassa tapahtuu. Peli oli ihan mieletön ja tulen pelaamaan tätä myös Suomessa, ostan omat palikat ja kannan sitä mukana. Kerranki juomapeli mikä oli ihan huippu (vaikka onki vähän samanlainen ku kortti-juoma-pelit). Pelattiin myös beer bongia, en ole enää kovin hyvä, ei ollu enää alottelijan tuuria. Mutta se oli tosi hauskaa. Mutta uusia ihana tuttavuus on flip cup. En selitä mitä se on, mutta sitä todellakin tullaan pelaan Suomessa kun minä tulen takasin. Niin huippu peli ja (ehkä alottelijan tuurilla) olin ihan sairaan hyvä. Mitä tulee kun laittaa kaksi suomalaista, ruotsalaisen, kolme skottia ja palestiinalaisen samaan huoneeseen? Mieletön ilta! Tutustuin uusiin ihmisiin ja opinki vaikka ja mitä. Tiesittekö että Skotlanti äänestää syyskuussa eroaako ne Briteistä ja perustavat oman valtion? Mie en tienny ennen eilistä enkä ees tienny, että ne huhu puheet on ollu totta. Ihana, hyvä muisto jäi siitä illasta, varsinki jos se jäi mun viimeisiksi bileiksi täällä Reginassa.

Pakko kyllä sanoa, että näin viimesellä viikolla on tapahtunu ihan liikaa mukavia asioita. On tutustunu tosi moneen uuteen ihmiseen, liian myöhään. On nähny kaikkea ihanaa enkä ole vieläkään nähny puoliakaan tästä kaupungista. Harmittaa, kyllä nyt herätä siihen että miksen ollu aktiivisempi kierteleen tätä kaupunkia aikasemmin. Ja opin jopa linja-auto aikataulut viimein ja nyt se on ihan turhaa tietoa. Sää on kyllä taas menny vähän huonompaan. Se on joka toinen päivä tosi hyvä ja joka toinen ihan kakka.

Pakkaamisenkin olen jo alottanu. En tiedä miten saan kaiken kotiin, en uskalla mennä punnitteen tuota. Pelkään että mun pitää jättää kaikki pois. Eikä mulla ees ole varaa enää lähettää toista pakettia Suomeen, mutta en myöskään haluais jättää näitä kaikkea tänne vaan. Ihmiset ei oo kyllä kovin innoissaan ostamassakaan näitä multa pois, harmillista.

Tämä oli nopea kirjoitus, alle tunti meni! Kohta pääsee viimeiselle lauantai supperille ja kohta sitä ruokaa ei tarvi enää edes syödä! Yritän kirjoitella vielä niitä syvällisiä mietteitäni, kuhan en ala laiskistuun tässä yhdessä päivässä. Kohta kotona, haleja!

Kesäloma!

Nyt se vihdoin koitti! Kouluni täällä Atlantin toisella puolella on ohi! Ei enää luennoilla istumista, ei enää yhtään kirjotustehtävää eikä enää... no oikestaan mitään! Nyt minulla on viikon pituinen loma täällä Reginassa ja tasan viikon päästä luovutan avaimeni tähän huoneeseen, tähän koko rakennukseen, otan ison (melko varmasti raskaan) laukkuni ja menen lentokentälle. Koska me suomalaiset lähdetään Vancouveriin! Ja siis kyllä, me kaikki seitsemän suomalaista täällä Reginassa tulemma olemaan samalla lennolla matkalla Vancouveriin. Ja sovittu ei siis olla, että mentäis kaikki yhdessä. Mutta ainakin siellä on sitten enemmän suomalaisia juhlimassa meidän kanssa vappua. Seki, että vietän vapun Kanadassa, heh, jos oisitte vuos sitten sanonu sen mulle ni oisin nauranu, että nii vissiin.

Tässä on seinälläni roikkunu tehtävälappu. Huomasin heti alussa kuinka paljon tehtävää oli, niin päätin tehdä itselleni listan niin en unohda. Luulin, että täällä oltais jotenkin tiukempia palautuksen kanssa. Se, että palautus päivinä luokka oli puoliksi tyhjä, kertoo aika paljon. Tän lisäksi tein myös aika monta tehtävää Suomeen, meillä Torniossa alkoi opinnäytetyön ihme kurssi, jolle piti osallistua. Ja osaan niin kuvitella kaikkien teidän Tornion koulukavereiden valittamisen ja vinkumisen ku ei jaksais kirjottaa tai tehä. Oisitte voinu iloisesti kirjotella niitä ja ajatella kuinka se Henna siellä toisella puolella palloa kirjottaa viittä tehtävää yhtä aikaa.

Ja tässä ne mun tehtävät on! Kaiken kaikkiaan siinä on: 10 journal assignmenttia (jokainen kolme sivua), 2 artikkeli arvostelua, term paper outline (eli kerroin mitä aion esseessä kirjoittaa), 2 mid-term examia (kyllä, tein kaksi koetta jo puolessa välissä), 2 reading notesit (eli kymmenen kappaletta piti tiivistää ja pohdfiskella, siinä on yli 20 sivua tekstiä) ja kolme esseetä (kolme sivunen, 9 sivunen ja 11 sivunen). Yksi essee on vielä saamatta takaisin, se oli 8 sivua. Ja sit tein kolme koetta, kaksi niistä viime torstaina. En ymmärrä miten selvisin ylppärikirjotuksista, koska mun käsi on edelleen ihan jumissa, mua sattuu edelleen kirjottaa ja tuntuu että se ei vaan toimi enää kunnolla. Niin rankkaa se oli. Ja se torstai oli muutenki yks hemmetin päivä! Menin kahdeksi ekaan kokeeseen. Heti eka tehtävä ja meinasin alkaa nauramaan. Juttelin aikasemmin yhen Shanellen kanssa, joka oli samalla kurssilla ja hän sano että Ranskan uuden aallon tyylistä kysytään ja Italian neo-realismista. Mie sanoin, että ei todellakaan kysy, se on niin mukava ope ettei varmasti kiduta noin paljoa. Yllättäen molemmat kysyttiin kokeessa! Tosi kivaa. Koetta oli menny noin tunti kun yhtäkkiä alkaa palohälytys soimaan. Kaikki ulos seisomaan (tosi kylmä ja tuulinen päivä, eikä mulla ollu takkia). Joku oli päättäny sytyttää roskiksen tuleen. Siinä menetettiin puol tuntia hyvää koe aikaa (yllätyin iteki ku minä sanoin tämän). Joku ei selvästi kestäny painetta. Onneksi saatiin jatkaa koetta, ettei pitäny sopia uutta päivää. Jatkoin koetta ja taisin vähän jo luovuttaa lopussa ku aika loppu kesken. Kolmen tunnin koe enkä ehtiny ees tehdä täysin loppuun. Käsi jumitti tosi pahasti. Mutta vielä oli toinen koe seittemältä. Se oli kauhein ikinä! Piti kirjottaa kuus lyhyttä vastausta ja kaks esseetä. Aika loppu niiiiin kesken, että ihan itketti. Käsi alko jumittaan jo melkeen heti alussa, paremmalta tuntu kirjottaa ku lopettaa kesken, jos lopetti, sattu enemmän. Kokeessa kysyttiin sanaa "verfemdunkeffekt". Minä mihinkään hemmetin saksan kokeeseen tullu saatana! Ei siis menny ihan nappiin se koe. Eilen, maanantaina, oli viimeinen koe. Sehän meni ihan nauraen penkin alle. En jaksanu enää ees stressata koko koetta. En vaan satu muistaan mitä "flaneur" tarkoittaa, sorry.

Mutta nyt se on ohi. Ah mikä fiilis. Jotenki tuntuu paljon kevyemmältä nyt ja oikeesti voi tehdä asioita. Ajattelin tässä joku päivä kattoo 1932 tehty kauhuelokuva The Mummy. Alan sivistään itteäni tästä eteenpäin, edes jotain sain täältä käteeni. No okei, sain paljonki, jotenki mun ajatusmaailma elokuvan teosta muuttu aika paljonki. Nyt oon kiinnostunu tutkiin muitten ohjaajien työskentelytavoista ja tarinoista. Mike Leigh on kaikista parasta mitä löysin. Brittiläinen ohjaaja, ihan mieletön! Oon niin fani nykyään. Toinen on Pedro Almodovar. Sivistäkää itseänne ja googlettakaa. Tää aukas tosi paljon silmiä, nyt haluan vaan toteuttaa itseäni, jos tässä vaikka vapailla ehtis alkaa kirjottaan käsistä.

Mutta muihin asioihin! En oo kirjottanu aikoihin ni on paljon kuvia ja tarinoita.

Kesä on alkanu saapumaan tännekin pakkasen keskelle. No okei, ei täällä enää joka päivä ola pakkasta. Vasta sateli vettä, mutta muuten täällä nyt aina paistaa aurinko. Yleisesti aina ihanan kirkas sininen taivas ja on täällä ollu jopa plussaa jotain 16 astetta. Lunta näkee enää vähän.

Näistä kavereista ei pääse eroon. Kanadan hanhia siis. Niitä lentelee joka puolella, kuulen ne tähän mun huoneeseenkin usein. Montahan kertaa oon heränny niitten rääkymiseen jo... Mutta nämä ei ole ees pahoja! Helevetin preeria koirat vai mitä rottia onkaan. Niitä on joka puolella, ne vipeltää joka puolella. En mie pysty rentoutuun ja nauttiin ilmasta ku pitää koko ajan kattoa ettei sellanen juokse jalkoihin. Ihan kauheita, ne on Suomen oravan kokosia, miinus häntä (kyllä, täällä oravatki on lihavempia) ja niillä on sellanen omituinen pyöreä, lättä häntä. En ole yhtään kuvaa ees halunnu ottaa, mutta harvoin sitä ehtiikään.

Nämä on vielä pieniä hanhi auroja, ne on paljon isompia yleensä.

Kanadalaiset on myös hieman omituisia. Tämä kuva on otettu joskus viikko pari sitten. Sää oli kyllä lämmin, mutta että pelata amerikkalaista jalkapalloa tuolla lumen keskellä? Ideahan siinä kyllä oli varmaan se märkä maa mikä siinä alla oli. Mutta kun näkee nuo lumikasat, ni ette varmaan usko että siellä eräs herra pelasi ilman paitaa? Ja siis tää on ihan totta. Hyvin pienissä vaatteissa muutkin ja minä olin talvitakkini päällä kuvan otto hetkellä (ei siis ole matkassa kevät takkia, ni paksulla takilla mennään edelleenkin). Ja heti kun sää lämpeni niin kanadalaisilta lähti vaatteet. Ne kulkee sortseissa ja hihattomissa ja mekoissa ja kaikkea. Itellä tulee kylmä pelkästä ajatuksestaki. Hulluja nämä on (vaikka ihania ja kohteliaita).

Tästä mun on pitäny kertoa jo kauan! Rye breadhän on siis meille suomalaisille ruisleipää. Täälläkin myydään rye breadia! Ei kyllä ihan täysin samaa ku siellä kotona. En ymmärrä miten ne ees kehtaa nimetä sen noin. Niin kaukana ikävöimästäni ruisleivästä ku voi ollakaan. On se kuites parempaa ku muut pullamössöleivät.

4.5 on Star Wars päivä! Muistakaa juhlia, me ainaki Marjon kanssa tehdään niin. Mutta tämä herra löytyi Walmartista. Jumaleissön oisko vähän hieno! Ihan mieletön ja se vielä äänteli. Toi on oikeesti oikean lapsen kokonen. Kyllä sisustus ois hieno jos tuo ois mun huoneessa joskus. Se on ehkä vähän liian iso kotiin tuotavaksi, harmillista.

Otin muistoksi vielä kaverikuvan.

Eilen oli pitkästä aikaa taas ihana sää! Satanu pari päivää niin ei ole oikein ulkona käynyt. Eilen taas lämpö nousi, en edes tiedä paljon oli ja istuskeltiin vähän koulun luona. Vaikka kaikki näyttääki hieman kuolleelta niin on tämä paljon parempi ku kuukausi sitten. Lumen alta on kyllä tullu esiin yllättäviäkin juttuja, löydetään aina uusia penkkejä ja ihme taideteoksia mitä ei olla aikasemmin nähty.

Syy ulkoiluun oli tämä. Ollaan haaveiltu McFlurrysta jo piiiiitkään. Kaksi kertaa ollaan yritetty: ekalla kerralla lähi-Mäkistä oli loppunu maito, toisella kertaa oltais haluttu vain pääsiäiskermamunalla maustettua Flurrya mutta se oli loppunut. Nyt sitä ei enää kyllä ollut eilenkään, mutta itse otin Nestle. Ja voi helvetti miten hyvää! Ah, että. Tuo koko on muuten regular. Se mitä te Suomessa syötte on täällä snack size. Hauskinta ikinä, että sai edes valita koon. Oli kyllä niin hyvää, se tuoksu oli mitä ihanin ja maku suussa sulavin. Siellä oli suklaa hippuja ja suklaakastiketta seassa, m-m-mmmmmm.

Sitten siihen mitä olen tässä koonnut jo pitkään eli taas ruokaa! Kauhein ensimmäisenä.

Kävin elämäni ensimmäistä kertaa KFC:ssä. YÖK! Miten voikaan olla niin kauheeta. Onneksi tuo makso vain $2,99 niin ei menny ihan rahat hukkaan. Ranskalaiset oli rasvasia, mutta toiseksi paras osa ateriaa (limsa siis ykkösenä). Mutta tuo kana! Siis hyi yök sitä rasvan määrää mikä suuhun tuli ku sitä söi. Tuo nahka ei ollu yhtään rapeaa, vaan rasvaista ja löysää. Kana ei maistunu ollenkaan hyvälle, oikeastaan ei millekään. Ihan kauhee ruoka ja nyt tiedän, ettei sinne tarvi mennä enää koskaan. Älkää tekään, tai no kaikkeahan kannattaa kokeilla kerran, siksi minäkin menin sinne. Tehty ja ymmärretty, mitä Kanada-Hanna tarkoitti puheillaan ja sillä ettei halunnu syödä mutta istui kyllä vieressä.

Tulen laittamaan lasivarastoni uusiksi kun pääsen kotiin. Tämä oli ehkä kaunein astia ikinä, tykkään ihan liikaa. Tämä siis ravintolassa Montana's (jos nyt oikein muistan). Piti mennä Applebee's ravintolaan, mutta ystävämme Justin alko diivailemaan ja halus viereiseen ravintolaan.

Otin purilaisen. Ihan jees, ei mikään paras mitä oon syöny. Ranskikset oli aika nääh, mutta no ainaki sain ruokaa, eikä tarvinnu syödä Lutherin ruokalassa jotain kakka lammasta tai halal lihaa mitä onkaan.

Käytiin myös tyttöjen kanssa sushilla. MMMMMMMMM miten ihanaa oli. Siis ah, heti tuli vesikielelle. Nuo tötteröt oli tosi kivoja, niitä vois tehä Suomessakin (vaikka täällä oon syöny niin hyvää sushia, ettei Suomessa se varmaan enää maistu niin hyvälle). Maistoin mätiä (tietääkseni) ekaa kertaa, siis tuollasta hyvää mätiä mitä tuossa alemman rullan päällä on. Ja siis tosi hauska idea. Pöydässä oli paperilla menu, johon merkattiin määrällisesti mitä haluaa. Sait tilata mitä vain, kuinka monta vain, ja maksoit sen yhden hinnan. Eli siis vähän buffetti tavalla. Niillä vaan ei ollu pöytää mistä hakea, vaan ne oli ovelina päättäneet että jos tilaat liikaa, et syö kaikkea niin ne velottaa $1,5 aina yhdestä ylimääräisestä palasta. Eli siinä ei tullu otettua lautasta täyteen vaan tilattiin kolme kertaa eri satseja ja katottiin aina mitä tekee mieli ja mitä mahtuu. Mutta oli kyllä niin hyvää, täällä nää raaka-aineet on ihan parasta mitä voikaan olla. Vancouveriin sain kampaajalta sellasen vinkin että syökää siellä sushia ja sehän me tehdään. Siellä kuites on meri lähellä josta saa tuoretta kalaa niin miettikää se tuore kala vielä sushissa. Ah, ihanaa ruokaa, parasta ruokaa. Oon kyllä syöny niin erilaisia susheja täällä että vien Suomeen kyllä uusia ulottuvuuksia, joten eikun sushi bileet pystyyn!

Nyt ei tullu kyllä raamatun pitusta tarinaa täältä suunnalta. Mun pyykit on kuivurissa pyörimässä alhaalla, ne pitää hakea kohta ja sit pitää mennä lounaalle ja lähteä käymään Downtownissa ostaan viimisiä tuliaisia. Sitten tänään on meidän kerroksen tytöillä pizza bileet plus ajateltiin Hannan kanssa käydä vielä viimeisellä tiistai leffalla. En voi kyllä Suomessa enää mennä leffateatteriin ja maksaa 12euroa lipusta, koska täällä se on ollu niin halpaa. Aion kirjoittaa vielä tällä viikolla hieman aatteitani Kanadasta, poissalähdöstä ja kotiin plauusta. Siihen asti, rakastakaa Suomea niin paljon kuin minäkin sitä nykyään rakastan, se on ihana maa! Pusuja Suomeen, kuukauden päästä olen jo takaisin kotona ja teitä viihdyttämässä. (:

Edmontontontonton

Edmonton. Näin aluksi haluan kertoa, ettei ole kyllä mikään mun lempikaupunki. Jotain siinä oli vialla, ettei tullu sellasta ihanaa oloa siitä paikasta. Calgaryn kanssa oli vähän sama homma. Ehkä mie oon vaan lopulta tykästyny Reginaan, tähän pieneen ja lämpimään (sisäisesti, ei pakkasmittarillisesti) kaupunkiin. Vaikka voin kertoa, etten ole nähny tätäkään kaupunkia kokonaan. Onneksi mulla on viimeisen kokeen ja Vancouveriin välissä viikko aikaa kiertää ja nähdä, kuhan tuo pakkanen viittis lähteä pois.

Okei, lähdettiin siis kunnon akka porukalla Edmontoniin torstaina. Meitä oli kolme suomalaista ja kolme korealaista (aluksi piti olla viisi korealaista, mutta kaks jäi pois). Torstaina saatiin siis kokea ensimmäistä kertaa millasia kanadalaiset pitkän matkan bussit on. Bussi lähti siitä ennen yhdeksää, bussiasema tai niinkuin täällä sanotaan DEBOT (jostain ihmeen syystä station ei kelpaa) oli ainaki hieno. Ei tarvinnu odottaa ulkona että koska tulee vaan sai odotella ihanasti sisätiloissa. Ensiksi bussiin pääsi ihmiset, jotka siellä oli ollut aikaisemmin (ne ajaa asiakkaat välillä ulos), sitten lapsien kanssa matkaavat jne. Mekin päästii lopulta, mutta eipä siellä hirveästi ollut paikkoja vapaana, varsinkaan vierekkäisiä. Onneksi siitä sit eräs nainen siirsi tavaransa pois yhdeltä parilta penkkejä (ihan niinku se ois voinu levittäytyä noin paljoa), muuuutta sitte sieltä syöksyy joku vitun cowboy ja päättää istua siihen vaikka näki ihan hyvin, että oltiin menossa siihen. Ääliö... No tämä sama nainen sitte lupautu istuun miehensä viereen ja saatiin vierekkäiset paikat. Bussi oli muutenki myyty loppuun ni ei nää ihmiset silti saanu penkkiparia itelleen. Sitten alkoikin meidän 15 TUNNIN matka Edmontoniin.

Jouduttiin vaihtaan bussia Calgaryssa, mutta peppu oli jo aika tunnoton siihen mennessä. Oli vaikea nukkua ja hyvää asentoa ei oikee löytyny. Mutta näin matkalla peuran! Olin hereillä ku kuski joutu jarruttaan aika kovaa ja kurkkasin eteen ni siellä viiletti peura ajovaloissa. Edmontoniin saavuttiin siinä puolilta päivin, kaikki ihan väsyneitä ja ehkä hieman osa jopa kärtysiäkin. Tosiaan, vessa bussissa ei oikee ollu meidän mieleen. Ite en käyny kattoon tai käyttäny, mutta Jane kauhisteli että siellä oli vain reikälattiassa ja käsidesillä pysty peseen käsiä, eli ei siis vettä ollenkaan. Nauttikaa siis Suomessa niistä hyvistä vessoista. Okei, voitti nämä bussit kyllä Salmelan mennen tullen ja palatessa (Salmelalta loppuis bensa ennen sitä). Paljon jalkatilaa, ihan mukavat penkit ja tuli juteltuakin ihmisille matkalla. Kuulostetaan kuulemma ihan joko hollantilaisilta tai saksalaisilta, en ymmärrä. Juteltiin itse asiassa tän cowboynkin kanssa, uteli mistä ollaan ja puhuttiin jääkiekosta. Huomasin myös että jotku tuntemattomat alko heti jutteleen ku istuivat vierekkäin. Se oli jotenki sulosta nähä kuinka hyvin nää ihmiset tulee toimeen ja voivat alkaa vaan jutteleen. Suomalaiset on välillä niin raukkoja ja hiljasia (sori, mutta tottahan se on).

Selviydyttiin siis Edmontoniin, paikat kipeenä ja hirveä nälkä. Jätettiin laukut säilytyslaatikkoon depotille ja lähdettiin ettiin ruokaa. Sain kerranki käyttää vaikutusvaltaani ja pääsin vihdoin kokeileen The Old Spagetti Factoryn.

Oli hyvää, ois kyllä voinu olla parempaaki. Täällä ei vaan uskalleta käyttää mausteita tarpeeksi, se on se ongelma. Mutta silti namia. Ja muutenki erikoinen paikka. Kaikkiin tilauksiin kuulu mukaan ihanaa leipää, ihanalla valkosipulivoilla (tarjoilija joutu tuomaan varmaan kolmesti uuden), salaatti haluamallaan kastikkeella (blue cheese for me!) ja jälkkäriksi jäätelöä. Oli kyllä mukava yllätys tämä ku ei muualla ainakaan ole saanu.

Ruuan jälkeen lähdettiin suuntaan hotellille. Onneksi sinne päästyä saatiin huoneet heti eikä tarvinnu odottaa. Ulkoa päin ei näyttäny mitenkään ihanimmalta hotellilta, mutta onneksi sisus olikin paljon hienompi (Calgaryn hostellin jälkeen kaikki näyttää paremmalta). Otettiin siis hotelli, ei hoStellia. Ei ollu hirveän kalliskaan, meille juuri sopiva. Jakauduttiin kahtia, Suomi omaan huoneeseen, Korea toiseen. Ja ai että mikä näky! Niin ihanan näkönen, kaks isoa sänkyä (perkeleen Hanna sai nukkua yksin :D ), ihana tumman ruskea sisustus ja kylppäri oli kans ihana. Jostain ihmeen syystä kukaan meistä ei ottanu kuvia, taidettiin olla niin väsyneitä. Yhden kuvan otin meidän näkymästä.

Tämä siis ikkunamme takana ja tuonnehan me siis mentiin kattoon jääkiekkoa. Hemmetin lähellä, mikä oli meille tosi hyvä. Päädyttiin siinä eka käymään suihkussa (mikä oli ihanaa, sen 15 tunnin bussimatkan jälkeen) ja sitte otettiin pienet päikkärit. Korealaiset lähti shoppailemaan, niitä ei kiinnostanu jääkiekko. Laittauduttiin ja meidän uusi kaveri Uudesta-Seelannista, Tania, tuli kylään. Tavattiin hänet siis Banffissa, meidän Icewalkilla. Hän opiskelee Edmontonissa ja kerrottiin sillo tavatessa, että ollaan tulossa kattoon jääkiekkoa. Hänkin osti sitten liput samaan peliin, koska NHL (muuta ei tarvi sanoa). Sitten lähdettiin toiselle puolelle tietä.

Rexall-hallin ulkopuolella on Wayne Gretzkyn patsas. Pitihän se nyt kaverikuva ottaa. Ainii, meillä oli siis liput kattoon Edmonton Oilers vs. ANAHEIM DUCKS! Ei varmaan jää epäselväksi kumpaa kannatin. Tai oikestaan en välittäny mistään muusta ku, että kolme suomalaista tulis oleen kentällä. Tiedettiin jo etukäteen, että kaikki kolme pelaa sinä iltana. Sami Vatanen, Saku Koivu ja Teemu SELÄNNE! Huh, en usko vieläkään sitä todeksi, enkä ees ole jääkiekkofani. Sisälle mentiin, ihan valtava, hemmetisti ruokapaikkoja ja jos joisin kaljaa ni jumalauta, sitä sai viedä jopa katsomoon. En silti juo sitä niin en kokeillu sielläkään. Nähtiin pitkä jono. Halusin tietää mikä jono se oli. Jääkiekkorakastaja-Marjo sitten kertoi lopulta, että se oli nimmarijono, jonka päässä loisti Curtis Joseph.

Hän on siis entinen Edmonton Oilers-pelaaja ja joku kunnianosoitus hänelle annettiin. En siis ollu koskaan kuullukaan hänestä, mutta mentiin silti jonon perään.

Kaverikuva! Mulla on hieno nimmari häneltä, joka tarjoaa eniten, voi sen ostaa. Tai siis otin kaks, itelle toisen ihan huvin vuoksi ku jonotin ja toinen on sitten jolleki toiselle, jos ei kukaan muu ni annan sen vaikka isälle.

Siellä oli hiljanen huutokauppa, myynnissä ois ollu tällänen paita nimmareilla. Jos ois ollu $500 ni oisin voinu huutaaki muuuutta ei mulla ollu. Isä pyys tuliaisena jonku rätin pelistä, tässä ois ollu aika melkonen rätti.

Sitten lähdettiin kattoon itse kenttää, jossa joukkueet oli (kai) lämmittelemässä.

Satuttiin näkeen lisää ihmisiä Reginasta. Suomi-pojat oli tehny tiimipaidat ja siellä ne seiso lasin takana. Kuulemma Selänne oli iskeny silmää niille.

Meilläki oli Suomen lippu mukana, ois varmaan tarvinnu vähän isomman että se ois näkyny johonki, mutta ainaki näki ketä tultiin kattoon. Mentiin sitten omille paikoille, tai luultiin että ne oli meidän. Oiskohan ollu toisessa erässä ku meille selvis että oltiin 213 lohkossa, eikä 212. No siirryttiin, mutta silti, meillä oli tosi hyvät paikat. Ei kyllä ollu alhaalla tai lähelläkään lasia, mutta nähtiin tosi hyvin. Vierustovereista en niinkään pitäny. Mun vieressä istu siis kolme jätkää, jotka huus koko ajan. Varsinki se mun vieressä ollu. Välillä kuulosti että sillä on äänenmurros, mutta kai sillä vaan meinas ääni lähteä. Se huus koko ajan, yritti saada muut mukaan "Let's go Oilers" *tapu tapu* "Let's go Oilers" *tapu tapu*. Loppu puolella mun päätä jo särki aika reippaasti. Toi Oilers kohta vaihteli vähän väliä, välillä se oli showgirls, välillä se huus tissejä ja mitähän kaikkea, en edes muista. Jotain se mulleki puhu, pyys että huudan Oilersien puolesta, sanoin että kannatan Ducksia, mistä se innostu enemmän huutaan kuinka ankat on perseestä, välillä se pyys tekeen aaltoja sen kanssa. Jossain vaiheessa ku Oilers teki maalin, se huus ihan täysillä korvaan. Tein sit saman ku Ducksit teki maalin. Jossain vaiheessa eteen tuli kamera, joka kuvas hauskoja ihmisiä isolle ruudulle. Tämä jätkä päätti sitte nousta ja alkaa vähän tanssiin. Se pääs sinne ruudulle ja niin pääsin minäkin! Jee, mun pieni naamani näkyi siellä kulmassa samalla kun tämä apina heilutti persettään siinä vieressä.

Curtis Joseph tai Cujo, niinkuin ystäväni kertoi, sai jonkunlaisen kunnianosoituksen. Eka Marjo sano, että sen pelinumero jäädytetään, mutta huomattiin että numero 31 oli jo jäädytetty jolleki toiselle.

Ducksit teki ekan maalin ja melko heti alussa.

Ja joku sano mulle, ettei NHLssä tapella. Paskan marjat, ne oli koko ajan nyrkit pystyssä ja jäähyllä.

SELÄNNE! Numero 8, lähes kaikki mun kuvat on otettu ku Teemu tuli kentälle. Ja joka kerta ku se tuli kentälle ni tuli niin sellanen omituinen olo, että ei helvetti, se on oikeesti tuolla just nyt ja helvetti mie olen samassa tilassa ku se. Oli kyllä melkosta. Ei se kyllä enää luistellu ku salama, mutta Teemu on Teemu. Teemukin sai tosiaan kunnianosoituksen pelin aikana (: Kuulutettiin, että viimeinen kerta ku Teemu pelaa Edmontonissa niin ne oli tehny videon Teemusta ja kaikki nous ylös ja hurras. Ja kuultiin monta kertaa ku Tiimua huudettiin (ei nää osaa lausua Teemua oikein). Ihana Teemu ja kovin moni ei voi sanoa että on nähny sen pelaavan, minä voin (:

Nää tytöt kävi tanssiin ainaki minuutin kentällä.

Ja vielä kerran Teemu kuvassa (ylimpänä, jos joku toope ei tunnista heti). Otin kyllä kuvia Sakusta ja Samistaki, ainaki luulen niin, tai sit kuvittelin ottavani ja nyt en löydä niitä mistään. Kait niistä joku on kentällä nuissa laajoissa kuvissa, uskoisin. Mahtava peli vaikka Ducksit häviskin, oiskohan se olii 4-3, käykää googlettaan jos haluatte. Sen tiedän, että oli 3-3 ku kolmas erä päätty ja sit Oilersit teki voittomaalin ja herran jestan kuinka riemu repes. Kanadalaisille jääkiekko on selvästi tärkeää koska koko halli räjähti. Ihana kokemus, tuun muistaan tän aina. Kiitokset tästä kuuluu Marjolle, joka tuonne halus ja sai minutki lähteen mukaan. Joka dollarin arvosta.

Ei päästy fanitapaamiseen Teemun kanssa (harmillista), hengailtiin hetki vielä hallilla Tanian kanssa, ennen ku se lähti sitten junalle (toivottavasti vielä joskus nähdään) ja me siirryttiin takasin tien toiselle puolelle. Huonointa meidän hotellissa oli, että alakerrassa oli baari. Ja monet humalaiset ihmiset siirtyi pelistä sinne. Musiikki ja jumputus kuulu huoneeseen asti ja totta kai, koska täällä ei tunneta kunnon ikkunoita, joissa ois kaksi lasia, niin kaikki huudotkin kuului ulkoa. Jotain hassua näin kuites ikkunasta.

Vain ja ainoastaan Kanadassa. Siellä se ratsasti keskellä tietä, tai siis ylitti tien ja palas takas. Älkää kysykö enempää. Ainaki tää kuva todistaa, etten kuvitellu kaikkea väsyneenä.

Hotelli ei kuitenkaan ollu kaikista paras. Ulkonäöllisesti ihana ja ah ne ilmaset saippuat mitä siellä oli. Ainut vika oli kuites siivouksessa. Jätettiin vähän likaseks huone lauantaina ja ku palattiin illalla takas ni se oli ihan samanlainen. Sänkyjä ei oltu pedattu uudestaan, roskiksia ei oltu tyhjennetty, pöytiä ei oltu pyyhitty, vessaa ei oltu siivottu, ainoastaan pyyhkeet oli viety, eikä edes jätetty uusia tilalle. Eikä meidän avainkortit toiminu aluks. Piti mennä alas jotenki lataan ne uudestaan, eikä se tyyppi siellä ees osannu kuunnella ku sanoin 307 ni hän kuulee 317. Mutta se ettei jätetä uusia pyyhkeitä. Minä olin jo menossa suihkuun ku huomaan, ettei mun pyyhe roiku enää siellä ja käyttämättömiä oli yks. Hanna haki sit alhaalta lisää ja olivat pahoitelleet, että niillä on uusia siivoojia joita vasta opetetaan. Vauvaki ymmärtäis laittaa uudet tilalle. Se hieman ärsytti. Ja meidän netistä tehty tilaus kasvoki maksaessa. Tai yrittivät periä enemmän ku oltiin varatessa katottu. Mutta Marjo sai sen laskeen onneksi. Ja ne työntekijät oli kans vähän nihkeitä. Tässä asiassa ulkonäöllä on paljon väliä, eli ihan kiva hotelli muuten.

Lauantaina oli kuitenkin kympiltä lähtö West Edmonton Mallille. Herran jumala, se ei ole mikään kauppakeskus vaan kokonainen kaupunki. Sen lisäksi, että siellä on satoja kauppoja, missä tuhlata rahansa, sieltä löytyy ainaki nämä.

Luistelukaukalo.

 Vesipuisto.

Merimaailma, jossa asusti hylje.

Minigolf.

 Merimaailmassa oli myös Santa Maria, vedessä. Siis ihan oikea iso laiva.

 Eurooppa bulevardi.

 Elokuvateatteri.

 Batman.

 Yoda (mikä sisustuselementti).

Paljon hienoja koristejuttuja niinku suihkulähteitä ja paljon istumapaikkoja.

Ja tämä ei ollut edes tässä. Kaikesta en saanu edes kuvia enkä ehtiny/jaksanu käydä. Siellä on myös ihan oikea iso huvipuisto. Siellä ois ollu myös akvaario, mutta se meni aina liian aikasin kiinni. Oma hotelli. Casino. Äh, en edes oikeasti tiedä kaikkea. Jos mietit olikohan siellä tämä, niin kyllä, melko varmasti oli (saunaa ei ollu). Ihan liian valtava mun makuun. Ihan mielettömästi kauppoja. Me oltiin lauantaina siellä klo 12 klo 21 asti ja sunnuntaina klo 12 klo 18 kun kaupat meni kiinni. Kaks helevetin päivää! Eikä ees ehditty kaikkialle. Oisin halunnu käydä huvipuistossa, oisin halunnu käydä akvaariossa, oisin halunnu kiertää kaikki kaupat. Mutta ei. Sun pitää olla siellä viikko, yöpyä siellä hotellissa, elää koko lomas siellä, että ehtisit tehdä kaikkea. Ei siis nähty paljoakaan muusta Edmontonista, paitsi sen mitä matkalla näki. Lauantaina jouduttiin meneen ensin junalla ja siitä bussiin. Sunnuntaina lähdettiin hotellilta, otettiin taksi, vietiin kamat bussi depottiin ja mentiin bussilla sinne.

Mutta hitsi oli kyllä paljoa tarjolla. Mun pääidea reissulle oli ostaa paljon tuliaisia. Nyt voin myöntää, etten ostanu yhtään. Ostin vain ja ainoastaan itselleni. Pahoittelut, mutta näin nyt vain kävi. Mentiin kauppaan nimeltä Forever 21, katoin itelleni vaatteita, aloin miettiin oisko siellä mitään vietäväks jolleki Suomeen, pää räjähti! Siellä oli niin paljon tavaraa, että mun keskittymiskysy pimeni. Mutta voin vähän esitellä mitä ostin itelleni ja jotku siellä kotona voi haaveilla jos oisin ostanu sen niille.

 Mun rintaliivit meni rikki perjantaina ja "ainut" vaihtoehto oli ostaa uudet. Koska Victoriallakin on salaisuus niin pietän tuon kassin sisällön myös salaisena. Eikä tämä kauppa edes ole oikeasti kallis, varsinki laatuun verrattuna. Sain kaiken lisäks sateenvarjon kaupan päälle, $68 arvosen! Ostin kamaa $85, niin tuhlasin siis toisaalta vain $17, eiks niin? Sain myös lahjakortin, jonka arvo on joko 10, 50, 100 tai 500 dollaria, sitä ei tiedä ennen ku sitä menee käyttään, mutta kymppi ainaki. Sen vimppa käyttöpäivä on 29.päivä, just sopivasti kun mennään Vancouveriin. Pakkohan se on käyttää. Onko jollain tuliaistoiveita?

 Tämä laukku oli yks parhaimpia löytöjä ikinä! Aldo on muutenki tosi hieno kauppa (jos joku tarvii kellon ni $30, saat kellon ja viis vaihtoremmiä!). Tämän laukun alkuperäinen hinta oli $55, mutta kaikkien ihme alennusten ja höperrysten jälkeen maksoin $20,98. Ja vaikuttaa tosi kestävältä, ainaki verrattuna mun vanhoihin laukkuihin, jotka hajoaa heti. Marjo osti samanlaisen, ei eka kerta, meillä on samanlaiset reputki Walmartista.

 Tää huivi nyt oli pakollinen. Värivaihtoehtoja oli ainaki kuus, oli tosi vaikeeta. Ostin tän Simons nimisestä kaupasta, se oli vähän niinku Stockmanni Suomessa. Siellä myytiin jopa ONLY-merkkiä! Mutta tämäki kauppa liian iso.

Ah ja tämä ihanuus on siis päiväkirja, kuorrutettu Ryan Goslingilla. Kauppa oli Urban Outfitter (jos muistan oikein, siellä oli varmaan kymmenen eri kauppaa jotka alko sanalla Urban). Päiväkirjan sivuilla Ryan kyselee, että joku kuherrellaan, ja että älä välitä mitä muut minusta ajattelee että ole oma ittes. Ihana, nyt vaan pitää opetella taas kirjottaan. Ihana mies! Nyt harmittaa, etten ostanu toista kirjaa, nimittäin siellä oli värityskirja, jossa oli miesjulkkiksia! Mieti miten sinä värittäisit Johnny Deppin tai (Sannalle) One Directionin pojat. Hitsi, yritän löytää sen vielä Vancouverista. Päädyin myös ostamaan ensimmäistä kertaa elämässäni meikkiä, mikä ei ole sitä halvinta. Kaikki kehu MAC merkkiä mulle ni päätin sitte repästä. Mun naama on ollu viime aikoina tosi huonossa kunnossa, kuiva ja tulehtunu ja kaikkea, ja tuntuu että tuo mun BB-voide vaan pahentaa sitä. Kokeillaan nyt vaikuttaako kalliimpi tuote paremmin. Ja jos se on hyvä ni voin ostaa lisääkin. Kuulemma täällä halvempaa ku Suomessa ni nyt pitää sit satsata.

Monia kauppoja jäi kiertämättä ja jotku jopa jäi pois tarkotuksella. Tämän kuitenki kiersin.

En tiedä mitä odotin, mutta vähän petyin. Harmi, ettei mun kummityttö ole vielä innostunu prinsessoista tai oisin voinu ostaa sille kivan mekon. En oikeesti ois ostanu, haluan ostaa sille pikkutytsylle jotain tosi siistiä että siitä tulee kovin mimmi tarhassa.

Paljon jäi ostamatta. Oon haaveillu mintun vihreistä Converseistä, löysin mielettömän halvat, mutta olen ostanu jo kolmet kengät täällä ollessa niin hillitsin itseni. Nyt harmittaa... Etin myös mintun vihreitä housuja, en löytäny niitäkään. Yhet löysin mutta huh heijakkaa ku oli matala vyötäröiset. Kyllä mie vielä ne jostain löydän, näen niitä joka puolella, ens kerralla meen kysyyn mistä ne on ostettu. Kesätakkiakin myös etsin. Tuo talvitakki on ehkä hiukkasen liian lämmin, paitsi pakkaset tuli takas. Enpäs löytäny. Kokeilin halpoja nahkatakkeja, mutta taas kerran mun hartiat, hauikset ja rintamus on liian isoja kaikkiin. Kanadalaiset on kai kaikki aika pieniä. Tai no tuota, ei oikeastaan, mutta niille toisille on omat spesiaalit kaupat (jos ymmärrätte mitä tarkoitan). Jäi sitten takki ostamatta, en tiedä mitä teen, nyt ärsyttää etten ottanu sitä takkia Suomesta mukaan. Mutta aloin kuiten tuolla reissulla miettiin, mitä voisin ostaa tuliaisiksi ihmisille. Kai...

Sunnuntaina muuten kun otettiin taksi hotellilta depotille niin oli ehkä paskoin koskaan. Tilattiin taksi kuudelle, mikä ei ole koskaan ollu ongelma Reginassa. Tälle miehelle se oli. Ei auttanu laukkuja ees autoon. Ties onneksi minne mennä. Lähestyttiin depottia niin hän ajaa väärin, ei pysty kääntyyn ja alkaa sit venkslaan siitä jotain. Perille päästiin, mutta maksaminen. Tais olla kuskilla tosi huono aamu. Meillä ei kellään sattunu oleen setelejä, vaan kerättiin sit kolikoita. Ja kerättiin jopa enemmän ku se ois maksanu. Hän sitte ilmottaa, että meidän pitää maksaa $9 enemmän, koska meitä on kuus eikä viis. Ollaan ihan ihmeissään, että aijaa okei omituista. Kerätään silti lisää rahaa, että saadaan se maksettua. Kuski päättää sit vielä sanoa lopuks, että jos teillä ei ole rahaa ni älkää tilatko taksia enää. Mistä lähtien kolikot ei ole ollu rahaa. Ärsytti kyllä paljon ja sai osan meistä tosi vihaseksi heti aamusta. Reginassa ei olla koskaan jouduttu maksaan ekstraa kuudesta ihmisestä. En tykkää Edmontonista.

Sitten parhaaseen osaan eli ruokaa. Pastaa näittekin jo alussa, mutta totta kai sitä reissussa pitää syödä hyvin. Söin (kai) ekaa kertaa aidon oikean hot dogin. Kuvaa en kyllä ottanu, mutta oletan että kaikki tietää miltä se näyttää. Ei kyllä olli mitenkään erikoista. Tää oli yks hyvä yllätys, kun haluttiin jotain vähän pienempää ja halpaa ruokaa.

Hanna halus mukaan kuvaan. Nuo on siis crepejä. Niitä ranskalaisia ohuita lättyjä. Söin molempina päivinä ku oli niin hyvää. Nuo on sellaset suolaset, niissä on kanaa, salsaa, kasviksia, juustoa ja guacamolea. Tosi hyvää, varsinki tuo viiminen lisuke. Söin myös makeaa ja siinä oli vanilla custardia (en tiedä miten sano sen suomeksi, mutta jotain creme-kastike-voitelu) ja suklaata. Mielettömän hyvää. Ah että!

Käytiin myös sushilla. Oltais haluttu mennä Earlsiin (jossa käytiin Banffissa) mutta jonottaa ois joutunu tunnin, ni mentiin sitten vastapäiseen Orasj Sushiin. Herran jumala!

Tää otettiin Hannan kanssa puoliksi alkuun, ihanaa lohta ja tuo kastike, josta en tiedä mitä se oli.

Mutta nämä! Sushi sandwich. Mieletön keksintö! Ja ihanaa. Lohta tietenkin välissä, mutta myös punakaalta, avokadoa ja niitä kuivattuja sipuleita mitä onkaan. Sipulit alko vähän ällöttään lopussa, mutta kuitenki, ihan mielettömiä. Ja huh kuinka täynnä sitä oli lopussa! Annoin Marjolle yhden nuista ku en jaksanu. Mutta tässä sinne Suomeen vinkkiä jos alkaa ne rullat kyllästyttään. Varmaan melko helppo valmistaa, leikkaus varmaan vaikeinta. Ja täällä sushi on niin halpaa, tuo lautanen jotain $17 eli 11€, eli ei paljoakaan ja heti maisto, että oli tuoretta tavaraa.

Sunnuntaina kun kaupat meni kuudelta kiinni ja bussi lähti vasta puolilta öin, niin päätettiin mennä syömään. Onneksi siellä kauppakeskuksessa ravintolat pysy auki vielä kuuden jälkeen ja valittiin tämä, Moxie's Classic Grill. Jouduttiin odottamaan jonkin aikaa, mutta pakko sanoa että kannatti.

Tässä on chicken enchilladas. Rakastan yli kaiken sour creamia ja guacamolea joten tää oli melko helppo valinta, mitä ottaa. Alussa tuo juustoki oli aivan ihana näky, mutta lopussa ähky yllätti. Tosi hyvää, tarjoilija joka toi sen mulle sano jopa että on kateellinen ku se on niin hyvää. Ja sitähän se oli. Tarjoilu oli mitä parhainta, mukava jätkä tarjoili ja söpönä kirjotti meidän kuitteihin vielä "Thanks! -Josh". Tykkäsin muistaki tarjoilijoista... Tosi ihana paikka, pitää mennä kehuun TripAdvisoriin, joka on mulle nyt ku raamattu.

Täysin masuin lähettiin sit odottaan bussia. Jouduttiin oottaan melkeen kaks tuntia asemalla siltikin vaikka yritettiin hidastella. Siinä vaihdettiin vaatteita, pestiin naamoja ja hampaita, samalla ku muut naureskeli meille. Tavaraa oli lisääntyny yllättävästi, kaikilla oli ainaki yks kassi enemmän. Kävin ostaan Dollaramasta sellasen niskatukityynyn, koska menomatkalla siitä haaveilin. Hintaa oli vain $2,50 ja sen veronenki, mutta ainaki parempi ku ei mitään. Kerron nyt heti, että paluumatka oli yhtä helvettiä. Yks kauheimmista bussimatkoista mitä oon kokenu ja oon sentään liikkunu Salmelan busseilla tosi paljon. Tää oli yks painajainen.

Siellä depotissa hengaillessa näin miehen. Musta alko tuntumaan, että se vahtaa koko ajan. En haluais olla ilkeä, mutta aion silti olla. Tää mies oli TOSI lihava, ja sen läskit näky koko ajan sen paidan alta. Tosi sellanen rähjäsen näkönen muutenki. Alko jo ällöttään sillo. Sanoin Hannalle että toivottavasti tuo ei tule samaan bussiin. Mentiin jonottaan, että lipun tarkistus alkais. Hieman myöhään se alkokin, mutta päästiin bussiin. Harmiksi se oli jo tosi täysi niin ei oikeen päästy istuun ryhmänä. Onneksi saatiin Hannan kanssa vierekkäiset paikat. Mutta täysin väärät paikat, pahin virhe koskaan. Nyt kadun, etten istunu vaan tuntemattoman viereen jonneki eemmäs. Mutta ei, mentiin taakse. Meen ikkunapaikalle. Huomaan ja kiroan, että se penkki on rikki. Noja ei nouse ylös vaan se on makuu asennossa koko ajan. (Jotkut teistä ehkä jo arvaa mihin tämä tarina menee, naurakaa vain jo). Ei silti vaihdeta paikkoja, vaan jäädään siihen. Sitten bussiin astuu viimeinen matkustaja. Juuri tämä kyseinen lihava mies. Ja arvatkaa vaan mihin se päättää istua? Koko bussin viimeiselle riville, minun taakse! Ensinnäki se sieltä yrittää mahuttaa ittensä läpi koko helevetin bussin, jotenki ihmeellisesti jopa mahtuuki. Se huohottaa ku viimeistä päivää, ihan niinku ois juossu maratoonin, mutta ei, hän vain nousi bussiin ja käveli perälle. Hän istuu juuri minun taakse ja kun ihminen on hengästynyt, hän yrittää yleensä vetää syvempää henkeä. Niin hänkin, mutta myös ne ylös hönkäisyt oli kans isoja. Se haju. Se kamala haju. Ite tästä miehestäki lähti jo sellanen hien haju muutenkin, varmaan hikoiliki saman verran ku normaali ihminen maratoonilla, mutta sen lisäksi se hengen haju. Eikä se syvään hönkäily ihan hetkessä loppunu niin isolta mieheltä. Kauheinta tässä oli se, että se mun rikkinäinen noja lepäsi ihanasti tämän hieman masun päällä. Joka hengen vedolla, myös se minun selkänojani liikkui. Joten tästä päästään siihen tosi asiaan, että enhän minä voi nojata! KOKO MATKANA! Jos nojaan, painan tämän miehen mahaa koko matkan. Jos nojaan, haistan hänet vielä paremmin. Jos nojaan, tämä ällöttävä mies on siinä minun takana liian lähellä, koko matkan. Jos nojaan, kuolen.

Näin ihanalla 11 tunnin matkalla siis mennään. Matka oli nyt lyhyempi ku mentiin Saskatoonin kautta. Ei se silti mitään auttanu. Seittemän tuntia Edmontonista Saskatooniin en nojannut. Keskellä yötä, ku haluais nukkua. Päätiin siis olla nojaamatta. Tämä mies taas jatkaa hönkäilyä, pahalle haisemista ja jotain ihme ääntelyä, mitä en tiedä mistä se tuli. Mulla ällötti koko ajan ku tiesin, että se oli siinä takana. Se ällöttävä huokailu ja röhinä. Päädyin sitten laittamaan niskatukityynyni kaulaan, hupun päähän jotta se pysyy paremmin ja nojaamaan koko matkan ikkunaan. Kylmään ikkunaan. Miettikää sitä asentoa ihan oikeasti. Istut penkillä, nojaat vasemmalle, kädet jotenki mutkalla sun eessä ettei veri katoa niistä. Koko ajan ku jollain ihmeen kaupalla on nukahtamassa ni heräät siihen että oot matkalla alas päin, nojaamaan. Säpsähät ja pakotat ittes taas ylemmäs. Sitä koko helvetin yö. Hannalla ainaki oli hauskaa, se sano että näytin ihan siileltä. Kuulemma mun selän kaari oli niin pyöree ja harmaaq huppari, ni näytti ku siinä ois ollu siili. Mua ei ainakaan naurattanu sillo yhtään. Teki mieli melkeen itkeä. Se oli niin kamalaa. Oli niin kauhee olo ku päästiin Saskatooniin. Edelleen niskat ja joka paikka jumissa. Olin silti onnellinen, että vaihdettiin bussia ja tämä ällötys jatkoi samalla. Voi sitä raukkaa, joka sattu istuun siihen seuraavaks.

Onneksi matka Saskatoonista Reginaan oli ihanampi, rennompi, raikkaampi ilman suhteen ja paljon parempi. Näytin varmaan taas hauskalta mun violetin niskatuen kanssa, silmälappu naamalla. Nukuin tosi hyvin! Lähes koko matkan. Silti oli niin ihanaa päästä takas Reginaan, ekaa kertaa taisin puhua jopa kotiin palaamisesta. Edmontonin jälkeen tää kaupunki on ihanin koskaan!

Saatan vielä jotain kirjotella tästä reissusta myöhemminki, koska Marjo ei lähetä mulle kuvia mitä pyysin. Käytiin nimittäin kiinalaisessa marketissa ja huh huh mitä sieltä löyty. Yksi sana: meripippeli. Ei siis oikea nimitys vaan mun sanoma, mutta näette sitten kuvasta. Reissu oli kaiken kaikkiaan ihana, vaikka huonoja osia löytyykin useita. Näin Selänteen pelaavan, ostin jotain ihan mielettömiä asioita (päiväkirja) ja olin ihanien ihmisten seurassa. Oli ihanaa nähdä Taniaa, jota ei välttämättä näe ellei me U-Seelantiin. Korealaisten kanssa lähennyttiin hieman enemmän. Ja Hanna ja Marjo nyt on jo vanhoja tuttuja, mutta ihania hekin.

Siinä meniki taas yks päivä kirjotellessa. Ois pitäny lukea ja valmistautua esseiden kirjotteluun, kahen palautus on ens viikolla enkä ole alottanukkaa. Seuraava blogi tulee kyllä vasta ku esseet on kirjotettu, menee ihan höpöksi tämmönen. Okei, kirjotin edellisen kahessa päivässä ja sain 21/30 pistettä, heh. Nyt siis keskityn hetkeksi koulun käyntiin ennen seuraavia lomia. Katotaan, eiköhän kohta tule ruokakirjotus taas, koska sunnuntaisin ruoka ruokalassa on niin paskaa, että käy mieluummin ulkona syömässä ja ollaan käytykin pari kertaa.

Ensi kertaa, hanipuppelit! Henna kiittää ja kuittaa.